Oma tausta

Kokemukseni luontaishoitoihin alkoi jo -80 luvun alussa ja suomalaiseen tapaan epäilevästi. Äitini kävi silloin homeopaatin luona ja perusteli homeopaattisten lääkkeiden tehoa naureskelevalle pojalleen: ”Mitä potensoidumpi (laimennetumpi) homeopaattinen lääke on, sitä syvempi on sen vaikutus”. Vastasin silloin, jos ei ota kyseistä lääkettä ollenkaan, eikö se silloin olisi vahvimmillaan ja poistuin nauraen.

Myöhemmin sitten ymmärsin, että homeopatian vaikutusmekanismi on aivan eri kuin perinteisillä lääkkeillä. Tiedon puute aiheuttaa edelleen monille vaikeutta tai halua ymmärtää homeopatian hyötyjä. Vaikutus on kuitenkin kehon parantamismekanismia herättävä, vähän kuten rokotteilla halutaan tapahtuvan.

Ajattelin myös aikoinaan, jos homeopatiasta olisi oikeasti hyötyä vaivoihin, niin kyllähän lääkärit niitä määräisivät. Vuosien saatossa sitten huomasin, ettei asiat mene aina niin kuin ajattelee ja millä tavoin painoarvot lääketieteessä painottuvat. Opetti myös sen, jos ei tunne joitain asioita, niitä ei kannata lähteä aina epäilemään tai ainakaan tuomitsemaan.

-90 luvulla kävin ja käytimme lapsiamme homeopatia-vastaanotoilla. Aloitin sitten -90 luvun lopulla opiskella homeopatiaa Tampereella, josta valmistuin 2001, moderniksi dipl. homepaatiksi ja iridologiksi.

Akupunktio koulutus Christen Pellas ja Sri Lankassa, prof. Anton Jayasuriya clinicalla – dipl. akupunkture. Myöhemmin valmistuin MDD-koulutuksessa: TMA-diplomi kudosmineraali ravitsemusterapeutiksi ja Turun-yliopistossa lääketieteen perusteet. Myöhemmin sitten pätevyydet myös laser- ja kallo-akupunktioon ja 2015 valmistuin vielä klassiseksi dipl. homeopaatiksi.

Bioresonanshoitoja opiskelin vuosien saatoissa: Norjassa, Saksassa, Englannissa ja Unkarissa.

Edustamilla hoidoilla yksiselitteiesti autetaan kehoa parantumaan ja eivät ole ristiriidassa lääkehoitojen kanssa.

Yksilön ruokavalio on usein myös terveydelle ehdottomuus – oli sitten kysymyksessä: tulehdukset, säryt, väsymykset, suolisto-ongelmat, mielenterveysongelmat tai jopa autismin muodot.

Jouni Jämsä
Bioresonans- terapeutti, dipl. homeopaatti,.dipl. akupunktuuriko-, dipl. ravintolisäterapeutti
– Bioresonans-koulutus MORA – Natura Medica Akademiet – Norja, Saksa. VEGA – Saksa. SCIO – Saksa
– Klassinen homeopaatti – International Academy of Classical Homeopathy
– Dipl. moderni-homeopaatti, iridologi – homeopatian inst. Tampere
– Scalp (kallo) Acupunkture Yong Ho TCM PTE Center – Portugali
– Dipl. akupunktio – Medica Alternativa Institute Colombo
– Laser terapia – European Laser Academy – Saksa
– Dipl. kudos/mineraali tutkimus-MDD – Helsinki
– Lääketieteen perusteet – Turun-yliopisto
– Ensiapukoulutukset EA1, EA2 – SPR
– Kansainvälisen CAM-yhdistyksen ja Suomen Yrittäjien jäsen

 

 

Satu Jämsä
Bioresonans- terapeutti, dipl. homeopaatti
– Klassinen homeopaatti – International Academy of Classical Homeopathy
– Laser terapia – European Laser Academy – Saksa
– Bioresonans- terapeutti – Scio – Saksa