Paniikkikohtaukset, verenpaine

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiija 30v. kouluavustaja.

Paniikki ja verenpaine

Paniikkioireet alkoivat lasten syntymien jälkeen. Niihin kuului puristava tunne rinnassa, kylkiluut menisivät ristiin, kurkussa puristi ja oksetti.

Paniikkikohtauksiin liittyi jotenkin huoli omasta ja lasten hyvinvoinnista: kuinka lapset pärjäävät, jos minulle käy jotakin, jne. Verenpaine oli myös kohonnut muutamaa vuotta aiemmin loppuraskauden aikana ja jäänyt korkeaksi. 2007 tammikuussa sitten niskat menivät niin jumiin, että ei voinut työskennellä kouluavustaja, kun pää ei kääntynyt kahteen viikkoon lainkaan ja jouduin sairaslomalle.

– Hakiessani lapsia päivähoidosta valitin kuinka niska oli jumissa, jolloin lastenhoitaja kertoi luontaisterapeutti Jouni Jämsästä ja kehotti menemään hänen luokseen. Jäin miettimään asiaa ja keskusteltuani asiasta puolisoni kanssa ja päätin lopuksi kokeilla. Varasin ajan ja menin vastaanotolle. Akupunktiopisteisiin annetun hoidon jälkeen voin sanoa niskakivun lievittyneen paljon ja seuraavana päivänä niskat olivat jo täysin kunnossa, eikä annettu hoito itsessään tuntunut miltään.

Samalla käynnillä tuli puheeksi myös muut vaivat: paniikkihäiriö ja verenpaine. Päätettiin aloittaa hoito myös kyseisiin vaivoihin. Hoidoksi tuli englantilaisen Tri Bach kehittämä kukkatippa, sekä homeopaattiset helmet. Korkeaa verenpainetta hoidettiin kotimaisilla yrttipuristeilla. Paniikkihäiriöön ei apteekkilääkitystä ollutkaan, verenpaineeseen kyllä.

Paraneminen alkoi. Paniikki kohtaukset lievenivät ja harvenivat, verenpaine alkoi laskea ja lääkärin kanssa keskusteltuani puolitin verenpainelääkityksen. Kun puolitoista kuukautta oli kulunut, en uusinut enää verenpainelääkkeensä reseptiä, kun paine oli normaali. Vuosia vaivanneet jatkuvat paniikkikohtauksetkin olivat myös poistumassa.

Joskus sitten kohtauksen tuntuessa, puolisoni kun sanoi: ”Nyt soitat ja kysyt olisiko Jämsällä vastaanottoaikaa.” Vastaanotolla tarjottu hoito tehosi taas heti, olo rauhoittui ja normalisoitui. Ilman puolison tukea ei myöskään oltaisiin tässä tilassa. Nyt en edes muista, koska viimeinen kohtaus oli, siitä on niin kauan aikaa. Luontaispuolen hoidot ja tuotteet olivat aiemmin tuntemattomia ja olinkin sen vuoksi aluksi epäluuloinen koko hoitoa kohtaan, mutta kun tuloksia alkoi tulla, niin puolison kanssa päätä pyöriteltiin ja ihmeteltiin. Jos olisi tiennyt näin helposti avun löytyvän, olisin mennyt hoitoon ajat sitten.