Krooninen flunssa, unettomuus. Martti Hepo-Oja Asko Oy:n vientipäälliköllä vaivoja on riittänyt niin kuin usein kiireisillä ihmisillä: Jatkuvaa mahavaivaa, flunssa kestänyt vuoden päivät, unettomuutta, hartiat aina jumissa, selkään sattui ja säteili jalkaan, polvi oli kipeä, sokeri heitteli… Moni olisi kuitannut ne syömällä oireisiin lääkkeitä. Mutta tulin siihen tulokseen, ettei lääkkeiden syönnistä pitemmän päälle ole järkeä ja kipeäksi tulee niistäkin. Jotakin oli tehtävä, että olo kohentuisi. Sairasteluun oli kuitenkin jokin syy.
– Tuttava sanoi ”etkö kokeilisi luontaispuolen hoitoja vaikka homeopaatilla käyntiä” hänellä itsellään oli hyviä kokemuksia Jouni Jämsän vastaanotolta. Ei muuta kuin varaamaan aikaa ja kokeilemaan.
Vastaanotolla paljastui ruokavalion olevan Martin kohdalla melko pielessä. Vastaanotolla saatu sähkö-akupunktio rauhoitti heti hartioita ja selkää. Kotihoitona oli homeopatiaa, hivenaineita, sustain vatsa/suolisto valmiste, omega öljyä ja ruokavalio ohjeet. Ensimmäisestä käynnistä kun oli mennyt 2 viikkoa: vaivat olivat helpottuneet, särkylääkkeet jäänyt pois, kuukauden päästä oli krooninen flunssa kokonaan poissa. Alaselkä, hartiat tuntuivat hyvältä, vatsa rauhoittunut, väsymyskin helpotti ja sai nukutuksi. Ruokavalion muuttaminen ei meinannut aina muistua mieleen, joten vatsa ja sokeri reagoivat helposti. Nyt puolenvuoden = 8 vastaanotto käynnin jälkeen olo on pirteä, pää toimii ja jaksaa paremmin.
– Ruokavaliosta mm. ruisleipä jäi ohjeen mukaan pois, jota söinkin aikaisemmin reilusti, sen kun sanottiin olevan niin terveellisiä. Kasvisten syönnissä tuli myös yllättäviä muutoksia, tosin välillä haukkaan muutaman palan tuoretta kurkkua. Myös peruna jäi pois se kun tuli aluksi lounas lautaselle niin helposti. Vaivat on pitkälti väistyneet, ainoastaan tähystetty polvi oli nyt kipeä ja sitä Jouni hoiti onnistuneesti hetki sitten. – Paino on laskenut ruokavalionkin ansiosta, mutta kun jaksaa enemmän niin tulee liikuttuakin enemmän.